Palautumisen vaikeus
Nykypäivän yksi suurimmista hyvinvointihaasteista taitaa olla palautumisen vaikeus. Kiireen keskellä unesta nipistetään, ja työ sekä vapaa-aika ovat tiukkaan aikataulutettuja.
Ennen vanhaan sää sääteli elämää paljonkin. Jos iski rankkasateinen päivä, niin tekemistä ei oikeasti juuri ollut. Tai oli, lukemista, käsitöitä, siivoilua ja muuta puuhastelua. Arkea ja elämää ei voinut täysin suunnitella, koska aina oli otettava sää huomioon. Peltotöihin ei ukkosella ollut asiaa, mutta palautumiseen sitäkin enemmän. Tai jos muistelee omia lapsuuden kesiä, jolloin todella oli tylsiä hetkiä. Kaikki kaverit olivat mökillä ja aamun piirretyt oli loppuneet jo aikoja sitten. Tarjolla oli seinään tuijottelua, kunnes keksi jotakin tekemistä.
Nykyään meillä ei tuollaista aikaa ole. Lyhyenkin tylsän hetken aikana niin aikuiset kuin lapset kaivavat puhelimen taskusta tai avaavat Netflixin. Meidän aivot eivät kerta kaikkiaan saa tarpeeksi lepoa yltäkylläisessä viestitulvassa. Jollemme tietoisesti päätä sitä lisätä palautumisen määrää vähentämällä turhia somehetkiä.
Mistä aikaa palautumiseen?
Monet stressaavat arjessa, kun tuntuu, että aikaa ei ole. Pitäisi tehdä ravitsevaa ruokaa, pitäisi liikkua, pitäisi nukkua enemmän, pitäisi viettää enemmän aikaa läheisten kanssa, pitäisi lukea… Lista on loputon. Ja toki tähän päälle ne tehtävät työt ja hoidettavat asiat, mitkä on todella tehtävä.
Oma vinkkini arjen kuormituksen ja stressin vähentämiseen sekä palautumiseen lisäämiseen on:
- rutiinit
- suunnittelu
- kalenterointi
Kiireen ja hässäkän keskellä tämän aloittamisen tosin saattaa olla hankalaa. Mutta tässä ennen syksyn pimeneviä iltoja, voisi olla hyvä hetki tarkastella omia rutiineja. Mitä useampi asia arjessa hoituu automaatiolla, sitä vähemmän meillä vapautuu aivokapasiteettia ja jaksamista arjen pyörittämiseen.
Perhepalavereista selkeyttä arkeen
Jos pitäisi valita yksi rutiini mistä aloittaisi, olisi se viikoittainen perhepalaveri (olit sitten yksin, kaksin, kolmisin…). Se, että pysähtyy miettimään, mitä seuraavalla viikolla tapahtuu, mitä aiotaan syödä, milloin käydään kaupassa, kuka liikkuu ja milloin, tuo valtavasti suunnitelmallisuutta arkeen lisää. Aikaa menee ehkä tunnin verran, mutta viikko rullaa varmasti paljon levollisemmin.
Toinen hyvä vinkki on tehdä asioita samoina päivinä (vuorotyöläisillä toki hankalaa). Käy lenkillä / salilla / jumpalla tiettyinä päivinä, siivoa tiettynä päivänä, käy kaupassa 1-2krt / vko tiettyinä päivinä. Kun arkeen tulee rutiineja, niin vapaudut miettimästä koko ajan pitäisi siivota, pitäisi käydä lenkillä, pitäisi sitä ja tätä.
Ja nämä tietenkin kannattaa laittaa myös kalenteriin toistuvalla merkinnällä, niin ne muistuttavat siellä eikä muut asiat kiilaa niiden edelle. Rajat ovat rakkautta, niin itselle kuin perheelle. Rutiinit tuovat turvaa ja selkeyttä. Tehtäviä on myös helpompi jakaa kun niiden aikataulut on kaikilla tiedossa.
Ennakkoon tehty ruokalista
Kolmas vinkki on vaikka kuukauden vaihtuva ruokalista. Kirjaa / kirjatkaa ylös ruokia, joita tykkäätte syödä ja tehkää niistä lista koko kuukaudelle. Tämä vähentää pohtimista ja miettimistä hurjan paljon + säästöä syntyy varmasti myös rahallisesti, kun impulssiostokset jäävät vähemmälle. Tällä tekniikalla ruokavalio voi hyvinkin muuttua terveellisemmäksi ihan huomaamatta.
Ei ravintoloissakaan ruokalistoja tehdä joka päivä fiiliksen mukaan. Miksi äitien ja isien ravintolassa pitäisi 365 päivää vuodessa miettiä, mikä olisi tänään hyvä ruoka…
Treenien ja palautumisen suunnittelu
- Mieti, mitkä lajit ovat itselle mieluisia.
- Pohdi realistisesti kuinka monena päivänä viikossa ehdit liikkua.
- Avaa kalenteri ja laita säännölliset treeniajat sinne. (Jos jäät odottamaan sopivaa aikaa liikkua, niin sitä tuskin tulee. Liian moni asia kiilaa tämän edelle.)
- Koita houkutella kaveri / perheenjäsen myös mukaan. Yhdessä on mukavampaa liikkua ja skippaaminen on vaikeampaa kun siitä on sopinut toisen kanssa.
- Jos treeni ei toteudukaan aiottuna aikana, mieti milloin voisit sen tehdä. Koita olla siirtämättä treenejä seuraavalle viikolle. Jos joku treeneistä ei toteudu, niin seuraavalla viikolla uusi yritys. Älä lannistu ensimmäisistä vastoinkäymisistä. Niitä ihan varmasti tulee aina!
- Jätä viikkoon myös lepopäiviä, jolloin voit tehdä fiiliksen mukaan asioita.
Täydellistä arkea, rutiinia ja suunnitelmaa ei ole olemassakaan. Tärkeintä on löytää itselle sopiva tapa toimia ja tasapaino suunnitelmallisuuden sekä yllätysten varalle. Tämä on asia, jota voi oppia. Toistojen avulla.
Tsemppiä arkeen!
<3:llä Kristiina