Wirkee

Wirkee

Blogin teemat liittyvät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja oman elinvoiman säilyttämiseen eli liikuntaan, ravitsemukseen ja uneen sekä palautumiseen. Nostamme myös erilaisia tutkimustuloksia ja mielenkiintoisia (työ)hyvinvoinnin teemoja käsittelyyn. Uusi blogiteksti julkaistaan kaksi kertaa kuussa.

Mitä hyötyä on kehoyhteyden vahvistamisesta ja vinkit sen vahvistamiseen

17.1.2023 Sanna Hakala / Mielipuuhissa

Stressi ja kuormittava arki aikaansaavat herkästi sellaisen tilan, jossa suoritamme mielen sisäisiä vaatimuksia, täytämme muiden ihmisten tarpeita ja rastitamme to do -listalta kohtia toisensa jälkeen. Tällaiselle tilalle on olemassa monenlaisia tunnistettavia termejä, kuten ruuhkavuodet tai arjen oravanpyörä. Pitkään ja liian kuormittavana jatkuessaan ne voivat herkästi johtaa korkean toimintakyvyn ahdistukseen, masennukseen tai uupumukseen saakka. Yhteistä näille kaikille on, että kadotamme kehoyhteyden. Tällöin elämme kovin irrallaan omasta kehostamme emmekä enää välttämättä osaa tunnistaa tai kunnioittaa sen viestejä, vaan yksinkertaisesti sivuutamme ne tyystin.

Syitä kehon viestien sivuuttamiselle voi olla monenlaisia. Monesti suorittamiseen taipuvaisille ihmisille tyypillinen tapa toimia on painaa eteenpäin huolimatta siitä, jaksaisiko keho ottaa enää yhtäkään askelta. Kehoyhteyden menettäminen ei myöskään tapahdu hetkessä, vaan irtautuminen tapahtuu monesti useiden vuosien toiminnan seurauksena. Kun kehoyhteyttä halutaan palauttaa ja vahvistaa, vaaditaan tähänkin prosessiin aikaa, lempeyttä ja rutkasti toistoja.

rauhoittuminen

Kehoyhteydestä puhuttaessa ei voida olla puhumatta samaan hengenvetoon kehon ja mielen yhteydestä. Ihmiskeho on siitä uskomaton kokonaisuus, että keho ja mieli toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Käytännössä tämä näkyy siten, että kun mieleemme hiipii erilaisia ajatuksia, ne nostattavat meissä erilaisia tunteita ja tunteet taas näkyvät kehossamme erilaisina reaktioina. Hyvänä esimerkkinä voisi toimia tällainen monille hyvin tyypillinen ajatus: ”olen lihava”. Tällainen ajatus nostattaa meissä herkästi ahdistuksen, surun, häpeän tai inhon tunteita. Nämä tunteet tuntuvat kehossa: rintakehää voi puristaa, vatsa olla kipeä, kurkussa voi tuntua palan tunne, kädet voivat puristua nyrkkiin tai lihakset eri puolella kehoa jännittyä.

Kun yhteys omaan kehoon on kadoksissa, on meidän kovin vaikeaa kuunnella kehomme perustarpeita: nälkää, janoa, levon ja unen tarvetta, vessahätää, liikkeen tarvetta, hoivan tai läheisyyden kaipuuta. Ja kuten ehkä jo tässä kohtaa arvaat, näiden perustarpeiden kuuntelemisella ja niihin vastaamisella on merkittävä yhteys hyvinvointiimme, jaksamiseemme, työkykyymme, ihmissuhteisiimme ja erilaisten sairauksien kehittymiseen eli terveyteemme. Tämän vuoksi on yksinkertaisesti viisasta olla kiinnostunut siitä, mitä kehosi erilaiset viestit oikeastaan tarkoittavat ja miten niihin voisi paremmin opetella vastaamaan.

Muutaman yksinkertaisen harjoituksen avulla pääset kehoyhteyden vahvistamisessa hyvään alkuun:

  • Pohdi, miltä nälkä ja jano tuntuvat kehossasi. Jos et tunnista kovin hyvin nälkää ja janoa, mieti miten ne heijastuvat toimintakykyysi. Kärsitkö esimerkiksi keskittymisvaikeuksista, aivosumusta, työmuistin heikkoudesta, aikaansaamattomuudesta, vetämättömästä olosta tai heikotuksesta?
  • Pyri vastaamaan nälkään ja janoon mahdollisimman nopeasti lykkäämättä niitä tuonnemmaksi. Sama koskee vessahätää: käy vessassa heti, kun koet sille oikeasti tarvetta.
  • Pohdi, miten liikkeen ja levon tarve heijastelevat kehoosi. Näkyykö esimerkiksi liikkeen tarve vireystason laskuna, levottomana olona, asennon vaihtamisen tarpeena tai vaikeutena istua aloillaan?
  • Tarkkaile säännöllisesti sydämen sykettä ja hengitystäsi. Onko hengityksesi pinnallista ja nopeaa vai rauhallista ja syvää? Mistä ne kertovat sinulle?
  • Skannaa kehoasi säännöllisesti: Miltä eri kehon osissa tuntuu? Ovatko hartiasi jännittyneet, särkeekö päätä, tuntuuko jossakin kipua tai särkyä? Huomioi myös sellaiset kehon osat, joissa olo tuntuu hyvältä tai mukavalta. Voisitko esimerkiksi hengittämisen avulla siirtää tätä hyvää tunnetta myös muualle kehoon?

Kehosi on äärimmäisen viisas. Se tietää, mitä se tarvitsisi toimiakseen kunnolla ja voidakseen hyvin. Vaalimalla kehoasi ja yhteyttä siihen pidät huolta arvokkaimmasta ja pitkäaikaisemmasta elämänkumppanistasi – sinusta itsestäsi. <3

Tämä blogikirjoitus on ihanan Mielipuuhissa Sanna Hakalan käsialaa. Jatkossa kuukauden toinen blogikirjoitus on vieraskynäilijän kynästä. Nostamme mielenkiintoisia aiheita ja samalla upeita kirjoituksia myös Wirkeen blogiin.

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue myös